MATKA JATKUU

MATKA JATKUU

Haluan koko sydämestäni kiittää jokaista kannattajakortin kirjoittanutta, sekä niitä kerännyttä henkilöä. Jokainen täytetty kortti sekä kohtaaminen ihmisten kanssa niitä kerätessä, on ollut tärkeää energiaa muutoksen puolesta.

 

Vaikka osa ihmisistä onkin ripustanut odotuksensa muiden niskaan ja tyytynyt vain tivaamaan vastauksia sekä korttien määrää pitkin matkaa, on ollut mahtava huomata kuinka moni on ollut oikeasti valmis peloistaan huolimatta konkreettisesti toimimaan sen eteen jonka sydämessään oikeaksi tietää. Nämä ihmiset ovat siirtyneet pelosta rakkautteen, olemaan osa ratkaisua ja edesauttamaan muutosta jota ei enää mikään tai kukaan voi estää. 

 

Vaikka ehdokkuuteen vaadittava 20 000 korttia ei täyttynyt, haluan painottaa sitä mitä olen sanonut jo kotisivuni ensimmäisestä kirjoituksesta asti, eli se ei muuta yhtään mitään mihinkään suuntaan. Tulen jatkamaan entistä voimakkaammin ja entistä suuremmalla päättäväisyydelllä sen tekemistä minkä sydämessä koen oikeaksi tehdä, ja mihin olen täysin sitoutunu. Jatkan tuomasta esiin näkemyksiäni, arvojani, tietoa sekä rakkautta parhaan osaamiseni ja kykyjeni mukaan niin kauan kunnes elämme yhteiskunnassa joka kumpuaa rakkaudesta sekä yhteisöllisyydestä ja jonka hallintaelin on täysin läpinäkyvä instanssi joka aidosti palvelee jäseniään ja tukee heidän hyvinvointiaan sen sijaan että se myy luontoamme jättiyrityksille ja repii rahaa kansalaistensa niskahiestä lukuisilla eri tavoilla pankkieliitin loputtomaan rahapussiin. Tulen myös jatkamaan muutosta edistävien ihmisten tapaamista ja yhteen tuomista, koska yhdistyminen on tässä ajassa on ensiarvoisen tärkeää, ja se on lopulta ainoa tapa voittaa erillisyyden harhasta johtuva pelko jonka avulla meitä on hallittu ja manipuloitu hyvin pitkää.

 

Huomaan useista viesteistä sekä kirjoituksista että moni oli ripustanut paljon odotuksia juuri vaaleihin ja siihen että pääsen kohtaamaan valtionjohtoa suorissa tv-lähetyksissä. Haluan kuitenkin muistuttaa jokaista heitä siitä että tämä valtava globaali muutos jonka keskellä olemme, on paljon näitä vaaleja ja valtionjohtoa suurempi, eikä mitkään valheet, petokset sekä lukemattoman rikokset valtiojohtomme, sekä monien muiden tahojen toimesta jotka esittävät toimivansa kansamme parhaaksi, tule jäämään varjoon. Aivan kaikki tulee paljastumaan jokaiselle ihmiselle näistä vaaleista huolimatta, ja se kauan siihen menee aikaa, on täysin toisarvoista. Siihen voi toki vaikuttaa jokainen asioita syvemmin tiedostava ihminen, lisäämällä tietoisuutta sekä rakkautta itsessään ja heijastamalla niitä ympärilleen. 

 

Matka on siis vasta alussa ja tulen jatkamaan ilolla ja päättäväisyydellä sen tekemistä minkä olen aloittanut.  Laitan nyt kaiken fokuksen hetkeksi itseni rakastamiseen ja kehittämiseen jotta voin toimia parhaasta mahdollisesta tilasta käsin ja keksiä parhaat mahdolliset keinot edesautaa tätä muutosta kohti rakkaudellista yhteiskuntaa, joka syntyy vasta kun nuo valtavat valheet ja varjot joiden alle olemme syntyneet on täysin valaistu ja havaittu. Olen myös saanut sadoittain postia viimeisen parin kuukauden aikana ja haluan rauhassa käydä niitä läpi ja löytää ne ihmiset jotka haluavat oikeasti tehdä asioita sydämestä käsin pelkäämisen, vaatimisen ja valittamisen sijaan.

 

Näkemykseni mukaan paras tapa miten jokainen voi yhteiskuntaa auttaa, on tehdä itsestään onnellinen, koska yhteiskuntamme koostuu meistä yksilöistä ja se näin heijastaa meidän sisimpäämme. Joten mitä useampi ihminen tekee tuon matkan itseensä ja sytyttää rakkauden itsessään, sitä onnellisempi ja rakkaudellisempi myös yhteiskuntamme luonnollisesti on. Kaiken lisäksi ihminen joka on onnellinen ja elää rakkaudessa, levittää automaattisesti tuota energiaa myös ympärilleen, joten se on myös epäitsekkäintä mitä kukaan voi mielestäni tehdä. 

 

Ole muutos tekemällä matka itseesi ja kuorimalla ne pelot pois jotka estävät meitä ilmentämästä sitä mitä me jokainen lopulta olemme, eli puhdasta rakkautta. <3  

Hyvästit masennukselle

Hyvästit masennukselle

 

Olen avoimesti kirjottanut omasta syvästä masennuksesta viimeisten vuosien aikana, ja siitä kuinka lopulta löysin tien ulos tuosta noin 20 vuotta kestäneestä uskomattoman kuluttavasta kierteestä, joka vei minut itsemurhan porteille useita kertoja. Tämän seurauksena useat sadat ihmiset ovat lähestyneet minua viestein ja pyytäneet minulta apua oman masennuksensa kanssa. Olen ymmärtänyt että lähes jokainen sielu maan päällä kärsii tästä jossain määrin, koska elämme yhteiskunnassa joka nimenomaan itsessään voimakkaasti ruokkii kilpailua, pelkoa sekä stressiä joista tuo kollektiivinen pahoinvointi kumpuaa, ja joka tarjoaa ratkaisuksi ihmisille lähinnä myrkyllisiä, ja pitkässä juoksussa ahdinkoa syventäviä, synteettisiä lääkkeitä. Minulla ei luonnollisesti ole ollut resursseja yksitellen tavata ja auttaa kaikkia, joten olen päättänyt ensi vuoden puolella alkaa järjestämään viikonlopun mittaisia rakkaudellisia "retriittejä" jotka tulevat perustumaan vapaaehtoismaksuun, jotta myös heillä sielunveljillä -ja siskoilla jotka ovat valmiita muuttamaan itsensä, mutta eivät ole sopeutuneet tähän ahneuteen perustuvaan yhteiskuntamalliin ja onnistuneet kahmimaan rahallista omaisuutta, on myös mahdollisuus apuun.

 

Intentio on tuoda ihmisiä viikonlopuksi yhteen ja jakaa kokemuksiani ja oivalluksia omasta syvästä masennuksesta sekä siitä miten se voi toimia mahtavana katalyyttinä kohti totaalista rakkautta ja onnellisuutta. Haluan jakaa kaiken sen tiedon liittyen itsensä kohtaamiseen, pelkoihin, häpeään, anteeksi antamiseen, ravinnon merkitykseen, itsensä rakastamiseen sekä kaikkeen siihen tietoon joiden avulla tein itsestäni onnellisen ja terveen. Tiedän myös kokemuksesta että se on jo itsessään valtavan parantavaa kohdata muita ihmisiä jotka painii samanlaisten asioiden kanssa ja ymmärtää sekä havaita että ei ole yksin haasteidensa kanssa, eikä niissä ole MITÄÄN hävettävää. Päinvastoin, se osoittaa suurta rohkeutta myöntää ja kohdata ongelmat sekä hakea apua.

 

Trvitsen luonnollisesti tähän projektiin apua, ja haussa on nyt aluksi noin 10-30:lle henkilölle soveltuva tila luonnon läheltä, sekä muutamia terveyttä edistäviä yrityksiä yhteistyökumppaniksi jotka voisivat auttaa mahdollistamaan tämän. Joten jos juuri sinulla tulee mieleen sopiva tila, rakkaudellisia arvoja heijastava yritys, tai haluat auttaa jollain muulla tavalla ja olla myötävaikuttamassa sekä auttamassa tässä projektissa, niin pyydän että laitat viestiä osoitteseen jussiahde@protonmail.com ja laitat viestin otsikoksi "RETRIITTI”.

 

Jatkossa on tarkoitus järjestää säännöllisesti useampia sekä isompia retriittejä, koska uskon vahvasti että todellinen muutos yhteiskunnassa tapahtuu yksilötasolla. Tiedän että mitä useampia ihmisiä voin auttaa tekemään itsensä onnelliseksi, sitä nopeampi muutos yhteiskunnassamme on, koska jokainen onnellinen ja itsessään rakkauden sytyttänyt ihminen heijastaa tuota energiaa myös ympärilleen, ollen näin osa ratkaisua, ja jokainen tämän tehnyt sielu voi myös jakaa tuon tiedon eteenpäin.  

 

Maailmaa muuttuu valtavaa vauhtia ja vanhat kulissit sekä valtarakenteet ovat keskellä suurta romahdusta. Vaikka tämä kaoottiselta saattaakin joistain tuntua, on se kuitenkin vain positiivinen asia koska jotta uutta voi syntyä, on vanhan annettava kuolla. Ymmärrän kuitenkin että tuo valheellisen verhon romahtaminen tulee koettelemaan kollektiivisen ymmärryksemme rajoja ja yhä useammat ihmiset tulevat tarvitsemaan rakkautta sekä ymmärrystä enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Haluan auttaa tässä muutoksessa parhaalla mahdollisella tavalla millä vain osaan, ja uskon että tämän projektin liikkeelle laittaminen on yksi monista keinoista jotka tukee tätä ihmiskunnan muutosta pelosta rakkauteen.   

 

Ole muutos, ja tule mukaan auttamaa tässä projektissa jos se sydämessäsi tuntuu oikelta ja tämä asia resonoi <3 

 

Ps. Presidentinvaalit eivät vaikuta tähän millään tavalla ja tulen järjestämään näitä tapahtumia vaikka olisin presidenttiehdokkaana tai jopa presidenttinä. Jälkimmäisessä skenaariossa luonnollisesti tämä ihmisten masennustenhoito tulisi tapahtumaan vain valtavan paljon suuremmassa mittakaavassa, niissä valtion lukemattomissa edustustiloissa joita on ympäri suomea ja jotka olisi aika kääntää muutenkin jo ihmisten hyvinvoinnin edistämisen käyttöön.

AIKA YHDISTYÄ

AIKA YHDISTYÄ

Olen äärimmäisen kiitollinen että olen presidentinvaalikampanjani varjolla saanut viimeisen kuukauden aikana tavata sekä halata valtavasti aivan mahtavia, muutosta haluavia ihmisiä ympäri Suomea ja keskustella lukemattomista eri asioista aina kvanttifysiikasta rakkauteen, masennuksesta seksiin, yhteiskuntamme syvästä korruptiosta anteeksiannon tärkeyteen ja kaikesta näiden väliltä. Jokainen kokoontuminen on ollut itselleni uskomattoman tärkeä, opettava sekä energiaa antava, ja ne ovat ilmentäneet täydellisesti sitä miksi teen mitä teen. 

 

Kohtaamisia on ollut ympäri Suomen ja olen mennyt jokaiseen tarkoituksella tietämättä ja etukäteen miettimättä mitä siellä tulee tapahtumaan ja mistä asioista keskustelemme. Olemme yksinkertaisesti tuoneet energiamme samaan tilaan ja antaneet asioiden tapahtua luonnollisesti ilman puskemista ja manipulointia. Jokainen tapaaminen on ollut täysin aintlaatuinen, ja joka kerralla on juuri oikeat asiat nousseet pinnalle automaattisesti. Useat ihmiset ovat kertoneet minulle joko henkilökohtaisesti tai viestin välityksellä, että nuo keskustelut ovat auttaneet heitä eteenpäin asioissa ja haasteissa joiden kanssa he ovat juuri painineet, ja tämä on ollut itselleni selkeä indikaattori siitä että energia virtaa täydellisesti kun vain annamme sen virrata emmekä liikaa yritä kontrolloida tapahtumia. Tämä koko projekti on ollut totaalinen hyppy luottamukseen, ja se on demonstroinut hienosti kuinka universumi kannattelee meitä jos vain uskallamme luottaa ja toimia sydämen johdatuksen mukaan. 

 

Viimeinen kuukausi on myös kirkastanut minulle sitä kuinka tärkeää tässä ajassa on myös fyysisesti kokoontua ja tuoda kaikkien niiden muutosta haluavien ihmisten energiat yhteen. Jokaisessa tapaamisessa on tullut esiin se kuinka tärkeää ihmisille on jutella ja ymmärtää että on valtavasti muitakin jotka ovat heränneet näkemään yhteiskuntamme valheellisuuden läpi, ihmisiä jotka ajattelevat asioista samalla tavalla ja jotka ovat myös valmiita toimimaan. Tästä syystä aion tulevaisuudessa keskittyä entistäkin enemmän ihmisten yhteen tuomiseen ja näiden kohtaamisten järjestämiseen.

 

Minulta kysytään päivittäin kuinka paljon olemme jo keränneet kannattajakortteja, että kannattaako ottaa jonkilainen loppukiri? Olen jokaiselle vastannut rehellisesti että minulla ei ole pienintäkään käsitystä siitä kuinka paljon kortteja on kerättynä, koska niitä on kerännyt pyyteetöntä apuaan tarjonneet ihanat ihmiset ympäri Suomea ja keräämme kortit kasaan vasta viikon kuluttua. Olen keskittynyt täysin siihen mitä sydämessäni tiedän että minun tulee tehdä enkä korttien määrään, koska olen halunnut pitää kaiken kilpailullisen sekä suorittamisen energian projektista kaukana. Päämääräni ei ole ollut missään vaiheessa kerätä tietty määrä kortteja eikä tavoitteeni ole itsessään presidenttiys, vaan tehdä juuri sitä mitä olen saanutkin tehdä ja mitä koen sydämessäni että minun tulee tehdä. Haluan yhdistää ihmisiä, tuoda esiin rakkautta sekä perspektiivejäni parhaalla mahdollisella tavalla millä osaan, heijastaa valoa valheisiin sekä korruptioon yhteiskunnastamme ja kannustaa ihmisiä positiiviseen muutokseen itsessään. Tulen tekemään kaikkia näitä asioita kasvavassa määrin riippumatta vaaleista, mutta jos näitä asioita voin tehdä tasavallan presidenttinä niin uskon että yhteiskuntamme totaalinen muutos on luonnollisesti valtavan nopea prosessi. Itse voin kuitenkin vain tehdä parhaani pysyäkseni rakkaudessa, tuoda näkemyksiäni esiin ja tehdä sitä mitä koen tärkeäksi tehdä ja se mihin se johtaa ei ole enää minun käsissäni. Otan vain vastaan kiitollisuudella kaiken mitä eteen tulee ja menen sinne minne polku johtaa.

 

Olen täysin sitoutunut tekemään sitä mitä tunnen sydämessäni oikeaksi tehdä niin kauan kun minussa henki pihisee tai kunnes elämme yhteiskunnassa joka palvele jokaista jäsentänsä, ei vain rikkainta osaa. Tuli minusta presidentti tai ei, haluan tehdä jokaiselle selväksi että en ole menossa osaksi viallista ja rikollista järjestelmää joka perustuu puhtaasti vastakkainasetteluun ja valheisiin, vaan tulen tekemään kaikkeni minkä voin muuttaakseni koko viallisen järjestelmän täysin läpinäkyväksi ja kansalaisiaan aidosti palvelevaksi. 

 

Jos sydämessäsi koet että haluat tukea minua tässä, niin ota toki loppukiri korttien keruussa, olen kiitollinen jokaisesta kortista sekä niiden kerääjästä, mutta älä tee sitä kilpailusta, suorittamisesta tai stressistä käsin miettien jotain tiettyä määrää, vaan tee se, kuten kaikki muukin rakkaudesta käsin jos teet. Jos et ole vielä korttia kirjoittanut ja haluaisit sen tehdä niin täällä on lista mahtavista paikosta joissa sen voi tehdä vielä n. viikon ajan.

Voit myös printata kortin täältä (PDF) ja lähettää sen kortissa mainittuun osoitteeseen. 

 

Liikutun kyynellin kun mietin sitä valtavaa määrää pyyteetöntä apua, tukea sekä positiivista energiaa mitä olen osakseni saanut, ja haluan sydämeni pohjasta kiittää teitä jokaista kaunista sielua jotka olette kokeneet kutsun auttaa ja löytäneet rohkeuden sen myös tehdä. Työ muutoksen eteen on vasta alussa, mutta se menee kiihtyvällä vauhdilla eteenpäin ja joukkomme kasvaa päivittäin eikä tätä valtavaa muutosta jonka keskellä ihmiskuntana olemme, voi enää kukaan tai mikään estää, vaikka yritys onkin ollut kovaa ylhäältäpäin. Se kauan tähän menee aikaa riippuu lopulta täysin meistä ihmisistä, ja siitä kuinka nopeasti ymmärrämme sen tosiasian että meitä tosiaan on ylhäältä päin hallittu ja manipuloitu hyvin pitkään, mutta meillä ihmisillä on kaikki valta muuttaa tuo tulemalla tietoisiksi asioista, lopettamalla alistumasta pelkoon ja tehdä tarvittavat muutokset itsessämme. 

 

Itse uskon vahvasti että Suomi tulee olemaan ensimmäinen valtio maailmassa joka tulee aidosti palvelemaan kansalaisiaan jättiyrityksien ja pankkieliitin sijasta, ja toimimaan valoisana esimerkkinä muulle maailmalle siitä mitä saadaan aikaiseksi kun laitetaan valtion johdossa olevat marjonetit vastuuseen teoistaan, katkaistaan nuo narut ja aletaan tekemään asioita rakkaudesta käsin, silmittömän ahneuden ja kilpailun sijasta.

 

Mutta kuten sanottu, tämä kaikki on täysin kiinni sinusta, minusta sekä meistä jokaisesta ihmisestä ja siitä kuinka nopeasti lopetamme muutoksen odottamista ulkoapäin, tahoilta joita olemassa oleva järjestelmä ja jatkuva tuloerojen kasvu hyödyttää ja silmittömästi rikastuttaa, ja alamme itse heijastamaan tuota muutosta jonka haluamme yhteiskunnassa nähdä. 

 

Ole muutos, pysy rakkaudessa  <3   

Vastakkainasettelu yhteiskunnassamme

Vastakkainasettelu yhteiskunnassamme

Olin eilen vieraana maikkarilla suorassa tv-lähetyksessä ja vaikka vaikka ymmärsin hyvin nopeasti ja selkeästi että koko ohjelma on rakentunut vastakkainasettelulle ja vieraiden ”hiillostukselle” viihteen takia, olen silti erittäin onnellinen että menin ohjelmaan ja koin tuon kokemuksen. Se muistutti minua kaupallisen valtamedian tavasta toimia ja se onnistui uskomattoman räikeästi nostamaan esiin ja havainnollistamaan tuon vastakkainasettelun, josta koko ihmiskuntamme pahoinvointi mielestäni suureksi osaksi kumpuaa. En itseasiassa olisi ikinä itse voinut sitä paremmin kirjoituksillani havainnolistaa.

 

Syy ei ole juontajien, tuottajien tai kameramiesten, koska jokainen eilen tapaamani ihminen niin kameroiden edessä kuin takanakin oli erittäin lämmin ja mukava. Energia ja dynamiikka muuttui totaalisesti heti kun kamerat menivät päälle ja jokainen alkoi tekemään viihdettä, eli rahaa. Tuo vastakkainasettelu on yksinkertaisesti hyvin syvälle istutettu yhteiskuntaamme ylhäältä päin, ja meidät on ajan saatossa ehdollistettu kilpailemaan toisiamme vastaan ja yrittämään kampittaa kaikki eriäviä näkökantoja edustavat ihmiset. Kanava ja ohjelma lopulta vain heijastaa sitä meille erittäin selkeästi. Mutta se muutos lähtee meistä ihmisistä koska voimme lopettaa vastakkainasettelun vain itsestämme.

 

Se että Ilja Janitskin vedettiin ohjelmaan mukaan erittäin epäkypsällä, ihmistä loukkaavalla sekä sananvapautta polkevalla tavalla, jossa hän ei saanut omaa näkemystänsä edes ulos, on kyllä mielestäni kanavalta käsittämättömän keskenkasvuista toimintaa. Siksi se tulikin ulos lähinnä koulukiusaamisen tasoisena öykkäröintinä. Tästä syystä toivon että monikaan kouluikäinen ei ohjelmaa katsonut koska me aikuiset esimerkillämme muokkaamme lastemme moraaleita sekä toimintamalleja. On mielestäni erittäin tekopyhää kauhistella maamme koulukiusaamisepidemiaa, jos aikuiset ihmiset televisiossa haukkuu ja ampuu täyslaidallisia heitä kohtaan joiden kanssa ei näkemykset kohtaa. 

 

Vaikka itse näen monet asiat hyvin eri perspektiivistä kuin Ilja, ja olemme tulkinneet tiettyjä asioita täysin eritavalla, voin silti valita kunnioittaa häntä sekä hänen sananvapauttaan. Voin päättää kuunnella mitä hänellä on sanottavaa, yrittää ymmärtää mistä se kumpuaa ja keskittyä katsomaan niitä useita kauniita ja hienoja piirteitä joita tiedän hänessä olevan koska olen tuntenut hänen niin kauan. Tätä syvästi toivoisin myös toimittajilta. Uskon vakaasti että kun kitkemme toistemme tuomitsemisen, vastakkainasettelun ja arvostelun yhteiskunnasta, kitkemme todella nopeasti myös sodat ja väkivallan maailmasta.

 

Tuomitsemisen käsite on aikamoinen paradoksi itsessään, koska tuomitsemalla esimerkiksi rasistin, tekee itse sitä täysin samaa mistä toista tuomitsee, kohderyhmä on vain eri, ja tämä ei tee siitä yhtään vähemmän haitallista toimintaa. Jos me joskus haluamme yhtenäisenä yhteiskuntana elää rauhassa, on meidän kyettävä kunnioittamaan jokaisen vapaata tahtoa ja sallia myös eriävät näkemykset, mielipiteet, uskomusjärjestelmät sekä niiden esiin tuomisen jokainen haluamallaan tavalla, kunhan se ei loukkaa ihmisen vapaata tahtoa ja koskemattomuutta. Mutta jokainen on lopulta täysin vastuussa vain itsestään ja omista teoistaan, emmekä me voi ulkoistaa tuota vastuuta lehdille, nettijulkaisulle, valtiolle tai millekään muulle ulkopuoliselle taholle tai ihmiselle jotka toimivat sananvapauden piirissä, ellemme sitten suosiolla halua elää holhousyhteiskunnassa.

 

Kun me yritämme kitkeä vihapuhetta vihalla ja tukahduttamisella, voimme selkeästi havaita maailman tapahtumia katsomalla, että se entisestään vain lisää vihaa ja vastakkainasettelua. Tästä syystä on täysin mielenvikaista yrittää sammuttaa tuota tulta tulella. Tukahduttamalla tuo viha vain patoutuu ja kasvaa kunnes lopulta purkaantuu ja näitä purkauksia näemme tällä hetkellä päivittäin väkivallan, mellakoiden sekä sodan muodossa. Tämän takia nyt olisi mielestäni ensiarvosen tärkeää miettiä syvällisesti mitä sananvapaus tarkoittaa ja alkaa sallimaan kaikkien ihmisten mielipiteet sekä myös vihan ja kaikien muidenkin tunteiden ilmaisun. Viha kumpuaa aina pelosta ja sen voi parantaa vain rakkaudella. Suurinta rakkautta on toisen ihmisen kuunteleminen ja mielipiteen kunnioittaminen. Me rakastamme lopulta tuon vihan pois pelkästään sillä että kuuntelemme toisiamme ja edes yritämme ymmärtää miksi ihmiset kokevat asiat kuten he kokevat. Me löydetään kyllä yhteiset ratkaisut, kun me ensiksi ymmärrämme että meillä on yhteinen ongelma.

 

Lopulta jokainen ihminen sekä elävä olento tällä planeetella, rotuun, uskoon tai sosiaaliseen statukseen katsomatta, haluaa pohjimmiltaan aivan samoja perusasioita - vapautta, onnellisuutta sekä saada tuntea olonsa turvalliseksi ja rakastetuksi. Tämän havaitsee hyvin nopeasti kun vain alkaa kuuntelemaan ihmisiä tuomitsematta ja keskittyy heidän tarinoihinsa ilman vastakkainasettelua tai tarvetta ratkoa heidän ogelmiaan, vaan puhtaasti olemalla läsnä ja kuuntelemalla. Kuuntelu ja läsnäolo on suurin apu ja rakkaudenosoitus mitä voi toiselle ihmiselle antaa. Kun tuota tietoisesti alkaa tekemään, havahtuu nopeasti siihen että meillä jokaisella on omat traumat, pelot, arvet sekä täysin yksilöllinen tarina ja että me jokainen olemme omalla tavallamme ympäristömme summa. 

 

Kun tämän syvällisesti sisäistää, lopettaa ihminen automaattisesti tuomitsemasta toisia ihmisiä ja hän oppii kunnioittamaan jokaisen maailmankuvaa sekä uskomuksia vaikka niistä samaa mieltä ei olisikaan. Tällöin näkemykseni mukaan ihminen ottaa ison askelen kohti onnellisuutta sekä rauhaa ja muuttuu osaksi ratkaisua.

 

Ohjelma on kirvoittanut paljon keskustelua ja nostanut tunteita pintaan, mutta haluan painottaa että haukkumalla ja tuomitsemalla sosiaalisessa mediassa minua haastatellutta toimittajaa tai ketään muutakaan, tekee aivan sitä samaa mitä toimittaja teki Iljalle ja mitä Ilja tekee omassa julkaisussaan. Tuomitseminen ja haukkuminen on aina vahingollista siitä riippumatta keneen se kohdistuu. Meidän on katkaistava tuo kierre ja ainoa tapa siihen on päästää irti vastakkainasettelun tarpeesta itsessään.

 

Ole muutos ja pysy rakkaudessa - kuuntele lähimmäistäsi ja hyväksy hänet sellaisena kuin hän on, niin sinutkin hyväksytään sellaisena kuin sinä olet.

 

-Jussi <3

Ensiaskel

Ensiaskel

Haluan täysin rehellisesti ja avoimesti valottaa syitä miksi avasin tämän kotisivun ja asetuin ehdolle presidentinvaaleihin, sekä motiivini tämän kaiken taustalla. Jotta voin tehdä tämän, koen että minun on täysin rehellisesti avattava lukijalle elämääni. Nöyrä kiitos jos käytät pienen hetken arvokasta aikaasi tutustuaksesi minuun ja sielunmaailmaani. 

 

------

 

Olen elänyt erittäin kokemusrikkaan elämän johon sisältyy valtavasti hyvin erilaisia tilanteita, tunteita sekä ihmisiä. Elämäni on ollut yhtä vuoristorataa ääripäistä toiseen, etsien tiedostamattani rakkautta, onnellisuutta ja vapautta lähes jokaisesta paikasta mistä sitä voi etsiä. 

 

Koulu oli pääsääntöisesti minulle aina yhtä tuskaa, ja vaikka rakastinkin olla kavereiden sekä muiden ihmisten parissa, en koskaan käsittänyt pakko-oppimisen funktiota ja se tuntui minulle uskomattoman tuskaiselta. Opin aina luonnostani todella nopeasti asioita joita halusin oppia ja joista olin luontaisesti kiinnostunut, kun taas koulussa en oppinut mitään muuta tärkeää kuin sosiaalisia taitoja ja sen kuinka saada luokka nauramaan sekä opettajat itkemään. Tämä kaikki näkyi luonnollisesti todistuksissani, jonka takia perinteinen reitti meille markkinoituun ”hyvään elämään”, eli korkeaan koulutukseen, hyväpalkkaiseen työhön, perheeseen sekä valtavaan asuntolainaan tyssäsi jo alkumetreillä. 

 

Olen matkani varrella kuvitellut vapauden ja onnelisuuden löytyvän rahasta ja yrittänyt nuorempana tehdä varallisuutta verkostomarkkinoinnin avulla, myyden lomaosakkeita aurinkorannikoilla, perustamalla lehden, pitämällä baaria Keski-Suomessa sekä lukuisilla muilla keinoilla, mutta tuntui että raha ja onnellisuus karttoi minua kuin valtionjohto suoria ja rehellisiä vastauksia. Olen myös yrittänyt miellyttää ympäristöäni mukautumalla yhteiskuntaan työskentelemällä nöyrästi kahdeksasta neljään varastohommissa ja kokeillut löytää paikkani lukemattomista eri sektoreista aina juontohommista myyntihommiin, mainostoimistosta tv-tuotantoon, yökerhobisneksestä urheilumaailmaan sekä kaikesta mahdollisesta näiden väliltä. 

 

Olen nähnyt ja kokenut pienten lasten tuskaa työskennellessäni tarkkailuluokalla Jakomäessä, sekä isompien ihmisten tuskaa maailman suurimman nettipokeriyhtiön palveluksessa kiertäen Euroopan hienoimpia casinoita. Vaikka mikään näistä yrityksistä löytää onnellisuus ja oma paikkani tässä yhteiskunnassa ei ikinä kestänyt kovinkaan kauaa, olen onnellinen ja kiitollinen että olen saanut nähdä ja kokea elämää niin monista eri näkökulmista katsottuna. Tämä auttoi minua hyvin selkeästi ymmärtämään että tuo tuska minulla, Jakomäkeläisen alkoholistiperheen pienellä lapsella, varastotyöntekijällä sekä rahaa haalivalla pokerihailla tai liikemiehellä, on aivan yhtä todellista ja se kumpuaa jokaisella samasta rakkauden puutteesta, sekä siitä tyhjiöstä sisällämme jota yritämme täyttää rahalla ja tavaralla. Toimimme näin koska valtavat markkinointikoneistot ovat saanet meidät julisteiden, radion, television sekä tietokoneiden välityksellä uskomaan jo lapsesta asti että onnelisuus löytyy noista asioista.

 

Jos onnellisuus löytyisi asioista joista yhteiskuntamme ja sitä ohjaavat tahot ovat saaneet meidät kilpailemaan, olisin tullut jo lukuisia kertoja onnelliseksi, mutta näin ei kuitenkaan ollut. Tuska kasvoi itselläni sietämättömäksi koska tuo tyhjyys vain kasvoi vaikka koin lähes jokaisen asian mihin olin onnellisuuden ripustanut. 

 

Olen polullani kokenut julkisuuden hurmoksen, sekä myös sen raadollisuuden. Olen nuuhkinut 500 euron setelillä kokaiinia maailmantähden jahdilla hienoissa merkkivaatteissa, mutta olen myös varastanut toisen ihmisen säästöpossusta kolikoita saadakseni ruokaa, sekä lainannut katteettomilla lupauksilla rahaa viinaan. Olen kokenut omat häät ja onnellisia hetkiä avioliitossa, sekä myös tuskaisen avioeron. Sängyssäni on ollut missejä, malleja, näyttelijöitä, laulajia sekä muita kauniita ja lahjakkaita naisia, mutta silti olen myös ollut lukittuna masennuksen kourissa kuukausia kerrallaan tuohon samaan sänkyyn, paeten itseinhoani ja pahaa oloani pakonomaiseen masturbointiin sekä uhkapelaamiseen pizzalaatikoiden, karkkipussien ja lukuisten eri mielialalääkkeiden ympäröimänä. 

 

Edes elämä paratiisisaarella sukelluksen, kauniiden naisten sekä lähes jokailtaisten juhlien parissa ei tuonut itselleni sitä syvällistä vapauden ja onnellisuuden tunnetta, vaan syöksi lopulta minut takaisin masennukseen.

 

Tuota bipolaarista kierrettä jossa poukkoilin aallon huippujen ja totaalisten pohjien välillä, etsien rakkautta, onnellisuutta, rauhaa ja vapautta, jonka tiesin jossan syvällä olevan ihmisen luonnollinen tila, kesti yhtäjaksoisesti yli 20 vuotta. Nyt kun katson tuota valtavan pitkää matkaa, olen uskomattoman kiitollinen jokaisesta vaiheesta, kokemuksesta ja ihmisestä, koska niistä jokainen opetti minulle aivan valtavasti ja auttoi näkemään maailmaa hyvin erilaisista perspektiiveistä käsin. 

 

Tuo vuoristorata toi minut lopulta pisteeseen jossa vaihtoehtoja oli kaksi, päättää tämä tuskainen reissu oman käden kautta -jota harkitsin, mietin ja tuskailin yksin neljän seinän sisällä kuukausia - tai jatkaa etsimistä ja kääntyä ainoaan paikkaan mistä en ollut vielä rakkautta etsinyt, eli itseeni. En kestänyt ajatusta siitä mitä kuolemani olisi tehnyt perheelleni tai muille läheisilleni, joten päädyin aloittamaan totaalisen rehellisen matkan itseeni. 

 

Vaikka minut on pahoinpidelty henkeäni uhaten rikollisjengin toimesta, lukittu päiviksi poliisivankilaan rikoksesta jota en ole tehnyt ja olen ollut valtavassa myrskyssä pienen ylibuukatun lautan kannella Thaimaassa, pitäen kaiteesta kaikilla voimillani kiinni etten putoa mereen, oli tuo itseensä sukeltaminen ylivoimaisesti pelottavin asia minkä olen kohdannut. Onneksi se oli pelottavaa vain mielen tasolla. Kun sinne peiliin uskalsi lopulta vain katsoa ja kohdata rehellisesti omat varjot ja pelot, päästää ne pinnalle sekä itkeä ulos kaikki ne alas painetut tunteet jotka ihmisille tuskaa aiheuttaa, sekä antaa itselle anteeksi kaiken ja aloittaa alusta, alkoi elämä nopeasti muuttua kevyemmäksi kulkea. Lue artikkeli: "Miellyttämisen problematiikka ja peiliin katsominen”.

 

Olen lukenut ja myös havainnut, että kun teemme positiivisia päätöksiä ja uskallammme olla avoimia muutokselle, niin elämä tukee näitä muutoksia. Näin kävi myös itselleni ja kohtasin juuri oikeita ihmisiä sekä löysin juuri oikeita kirjoja ja dokumentteja jotka tukivat tätä muutosta mahtavalla tavalla. 

 

Tapasin vuosien tauon jälkeen ystäväni menneisyydestä joka oli tutkinut vuosia erilaisia salaliitoteorioita, sekä tutkinut pitkään asioita valtavirta narratiivin ulkopuolelta. Muistan elävästi kun hän sanoi minulle mökillään kutakuinkin että ”kaikki on Jussi täysin päinvastoin kuin meille on opetettu, ja meitä manipuloidaan lukuisilla eri tavoilla valtioidemme toimesta, sekä tahojen paljon valtioiden yläpuolella. Meitä pidetään television, ruokavalion ja lukuisten kemikaalien avulla tarpeeksi yksinkertaisina, sairaina ja passiivisina ettemme ymmärrä tätä kaikkea emmekä nouse vastarintaan, mutta kuitenkin sen verran voimissaan ja peloissaan, että alistettuina työskentelemme lähes koko elämämme tuottaaksemme rahaa ja tavaroita pienelle valtioiden yläpuolella olevalle eliitille”. Vielä edellisenä vuonna olisin nauranut räkäisesti tälle väitteelle ja luultavasti haukkunut että naurunalaistanut kaverini, joka on meihin istutettu automaattireaktio kun kohtaamme maailmankuvaamme horjuttavaa tietoa, mutta jostain syystä joku tuossa lauseessa resoinoi syvällä sisälläni valtavasti.

 

Mietin syvällisesti tuota aikani, peilaten sitä omaan elämääni ja havaihdun siihen että aidosti onnellisimmat ihmiset olen tavannut Vietnamin vuoristokylissä, Papuan syrjäisillä saarilla sekä lukuisissa muissa pinnallisesti köyhissä paikoissa, jotka ovat mahdollisimman kaukana länsimaisesta kilpailuyhteiskunnasta ja ”sivistyksestä”, kun taas surullisimmat, masentuinemmat sekä onnettomimmat ihmiset löytyvät ”hyvinvointiyhteiskunnista” joissa kaikesta kilpaillaan, lähes jokaisella on kiire ja stressi ja joissa kansantaudit, kuten diabetes, syöpä, alzheimer, sydän -ja verisuonitaudit sekä lukuisat muut sairaudet koskettavat jollain tavalla jo jokaista ihmistä. Näissä valtioissa demokratia, hyvinvointi sekä onnellisuus perustuu voimakkaasti kulissiin ja sen ylläpitämiseen.

 

Yhtäkkiä kirkas lamppu syttyi päässäni ja iso palanen loksahti paikolleen, koska nyt omalle ja lukemattomien muiden hyvää tahtovien kanssaeläjien tuskalle, masennukselle ja sairasteluille on järkevä selitys, eikä syy ole siinä että meissä olisi jotain vikaa tai olisimme pahoja ihmisiä. Ymmärsin että jos meitä kerran tarkoituksella pidetään sairaina, masentuneina ja passiivisina, on tuosta tuskasta myös hyvin helppo tie ulos. Tämä antoi minulle valtavasti voimaa ja energiaa. Se katalysoi minut tutkimaan kaiken aivan uudelta kantilta ja ahmimaan tietoa sellaisella tavalla ja intensiteetillä jonka en tiennyt edes olevan mahdollista. Ensimmäistä kertaa elämässäni näin selkeän tien ulos tuosta tuskaisesta kierteestä, ja tuo oli jotain niin sanoinkuvailemattoman voimaannuttava, että toivon jokaisen ihmisen jolla on elämässään ollut tuskaa, kokevan tuon saman oivalluksen: ”Täytyy vain tehdä lähes kaikki päinvastoin kuin meille on opetettu tai kuinka viralliset tahot suosittelevat!”

 

Tuo kokemus ja oivallus sytytti sisälläni aivan ennenkokemattoman tiedonhalun ja se ohjasi minut polulle, jossa intohimoisesti opiskelin, kyseenalaistin ja tutkin neljän vuoden aikana useita kymmeniä kirjoja, satoja tutkimuksia ja lukemattomia dokumentteja ravinnosta, lääketieteestä, historiasta, politiikasta, mytologiasta, kvanttifysiikasta, kosmologiasta, ihmisen anatomiasta, uskonnoista, filosofiasta, ihmismielen toiminnasta sekä lukemattomista muista aiheista joihin tunsin luontaista vetoa ja kiinnostusta. Tämän kaiken tiedon valossa muutin myös ruokatottumuksiani ajan kanssa ja kokeilin lukuisia eri ruokavaliota ja konsteja virallisten suositusten ulkopuolelta, kunnes suhteellisen nopeasti löysin oman balanssin ja terveyden. Tuota tervettä ja onnellista elämää ilman sairauksia, lääkkeitä ja masennuksia on kestänyt jo useita vuosia, eikä se lopulta vaatinut kuin muutamia selkeitä muutoksia ja oivalluksia. Huomasin että kun ihminen aidosti kiinnostuu jostain, ei tiedonhalulla ja tiedon integroitumisella ole rajoja, ja kaikki tuo opiskeltu tieto jää päähän uskomattoman helposti. Tällöin on paljon helpompaa muodostaa isompi kokonaiskuva kaikesta opiskellusta, kuin esimerkiksi silloin jos pakon sanelemana opettelee ulkoa asioita jotain koetta tai testiä varten. 

 

Ehkä dramaattisin muutos elämässäni tapahtui kuitenkin kun aloin säännöllisesti ottamaan hetkiä ja vain kuuntelemaan ajatuksiani. Sitä voi kutsua meditoinniksi, itsetutkiskeluksi tai vaikka lepäämiseksi, sillä ei ole väliä. Ymmärsin että nuo ajatukset ja äänet jotka kumpuavat mielestämme, ovat lopulta se mitä useimmat ihmiset pakenevat. Me pelkäämme olla yksin hiljaa pimeässä ja vältelemme sitä lukuisilla eri keinoilla, vaikka syvällinen rauha ja onnellisuus löytyy lopulta juuri sieltä. 

 

Aloin pikkuhiljaa tarkkailemaan koko yhteiskuntaamme laajemmasta perspektiivistä käsin ja ymmärsin nopeasti, että vaikka valtavirtatiedon ulkopuolella, sekä erinäköisten salaliitoteorioden maailmassa on valtava määrä väärää ja virheellistä tietoa, joka on usein sinne tarkoituksella laitettu sekoittamaan jokaisen etsijän päätä sekä tekemään naurunalaiseksi kaikki tieto joka ei tule virallisilta tahoilta, oli ystäväni pääpirteittäin aivan oikeassa. Huomasin hämmästyksekseni, että kaikki todella on lähes päinvastoin kuin meille on opetettu, ja todellisuus on todella paljon tarua ihmeellisempää ja moniuloitteisempaa kuten jokainen asiaan syventyvä lopulta havaitsee.

 

Mitä enemmän kyseenalaistin ja mitä syvemmälle tuohon tiedon maailmaan sukelsin, sitä selkeämmin myös aloin ymmärtämään miksi meiltä on evätty niin valtava määrä tietoa ja syötetty niin paljon valheita ja vääristeltyjä totuuksia lähes kaikesta. Kokemukseni mukaan se johtuu yksinkertaisesti sitä että tuo tieto jota meiltä pidetään salassa, vapauttaa lopulta jokaisen ihmisen. Vapaita ihmisiä ei taas kukaan voi hallita eikä manipuloida ylempää. 

 

Jokainen halukas voi pelkästään rahaa seuraamalla havaita, että prosentuaalisesti hyvin pieni ja toisiinsa linkittynyt ryhmä ihmisiä hallitsee lähes kaikkea tällä planeetalla - mediaa, tiedettä, uutisia, viihdeteollisuutta, ravintoteollisuutta, lääketeollisuutta, aseteollisuutta, markkinataloutta, politiikkaa ja jopa uskontoja. Ja kaikki tieto mitä kouluissa opiskelemme, tulee näiltä tahoilta ja on tullut jo uskomattoman pitkän aikaa. Jokainen voi toki naurunalaistaa tämän näkemyksen, tai kasvaa aikuiseksi, tutkia asian itse perinpohjaisesti ja vain yksinkertaisesti havaita tämän. Uskon että lähes jokainen ihminen jopa jollain tasolla tietää tämän syvällä sisällään. Asia on vain ollut monille niin epämiellyttävä kohdata, että ihmiset jotka pelkäävät katsoa epämiellyttäviä asioita ja pimeyttä silmiin niin itsessään kuin yhteiskunnassamme, ovat sulkeneet kaikki nämä asiat samaan turvalliseen salaliitto-huuhaa-folio-laariin, jonne on helppo työntää kaikki se tieto mikä uhkaa olemassa olevaa maailmankuvaa. Tuo hallinta on kuitenkin tullut tiensä päähän, koska asiat ovat nousseet yhteiskunnassamme niin räikeiksi ja yhä useampi on kerännyt rohkeutensa ja uskaltanut alkaa avoimin mielin tutkimaan ja kyseenalaistamaan asioita. 

Koko maailma on valtavan muutoksen keskellä - paljastuksia ja kulissien romahduksia tapahtuu päivittäin kiihtyvällä vauhdilla. Monet pelkäävät maailman tulleen hulluksi, mutta näkemykseni mukaan maailma on nimenomaan heräämäässä hulludesta. Haluan tehdä kaikkeni edistääkseni tätä muutosta parhaan kykyni mukaan.

 

Tulen jakamaan kirjoitusten, informatiivisten mini-dokkareiden ja monien muiden keinojen muodossa kaiken sen tiedon joka itselläni on, sekä omat perspektiivini niihin asioihin joihin itse koen tärkeäksi osoittaa valoa ja fokusta. En kuitenkaan halua, että kukaan ikinä uskoo sokeasti minun näkemyksiäni ja totuuksiani, toivon vain että voisin sytyttää mahdollisimman monessa kipinän alkaa kyseenalaistamaan, tutkimaan ja etsimään itse tietoa, muodostamaan oman maailmankuvan ja totuuden, joka ei ole riippuvainen muiden totuuksista. Lopulta totuuden muodostaminen sekä sen etsiminen on ihmisen henkilökohtainen matka joka jokaisen tulee tehdä itse. Kokemukseni mukaan uskomuksesta muodostuu ihmiselle totuus vasta kun hän itse etsii, havaitsee, oivaltaa ja kokee.

 

Ehkä kuitenkin suurin motivaatio ja moottori itselleni on jakaa kaikkea sitä tietoa sekä niitä oivalluksia joiden avulla itse tulin onnelliseksi, terveeksi ja hyvinvoivaksi. Ymmärrän että kollektiivinen yhteiskunta koostuu meistä yksilöistä, ja näin todellinen muutos voi tapahtua vain yksilötasolla. Jos mahdollisimman moni ihminen voi tulla tietoiseksi valheista ympärillämme ja löytää itseni tavoin onnellisuuden ja rakkauden itsestään, tiedän että maailma muuttuu uskomattoman nopeasti, koska syvällisesti onnellinen ihminen myös levittää automaattisesti tuota onnellisuutta ympärilleen. Aidosti onnellinen ihminen ei sodi, tappele, varasta tai tuhoa planeettaamme eikä sen elämää. Kokemukseni mukaan parasta mitä ihminen voi siis tehdä itsensä ja koko ihmiskunnan eteen, on tulla tietoiseksi ja tehdä itsensä onnelliseksi.

 

Koen tämän asian niin tärkeäksi että olen koko sydämelläni sitoutunut tekemään kaikkeni sen eteen, että elämme mahdollisimman nopeasti yhteiskunnassa joka perustuu rakkauteen, läpinäkyvyyteen sekä yhteisöllisyyteen, ja jossa jokaisen yhteisön jäsenen ääni ja mielipide tulee kuulluksi ja on yhtä tärkeä. Koen että asettumalla ehdokkaaksi presidentinvaaleissa voin saada parhaalla tavalla huomiota niille asioille jotka koen tärkeiksi, sekä saada yhteen kaikki oikeasti muutosta haluavat ihmiset. 

 

En asetu ehdolle koska haluaisin kertoa ihmisille miten toimia tai miten ajatella asioista, enkä lähde kilpailemaan kannattajista tai myymään jotain poliittista agendaa tai ideologiaa. Tuo kaikki kuuluu mielestäni puoluepoliitiseen hiekkalaatikkoon, joka itsessään lisää kilpailua ja vastakkainasettelua ollen näin iso osa itse ongelmaa, eli kollektiivista pahoinvointia, jota se näennäisesti pyrkii ratkomaan. Asetun ehdolle avoimesti omana itsenäni tarjoamaan tietoa sekä osoittamaan valoa ja fokusta asioihin joista ei mielestäni puhuta tarpeeksi. Haluan myös parhaan kykyni mukaan edistää läpinäkyvyyttä, rehellisyyttä ja rakkaudellisia arvoja. 

 

Olen varastanut, pettänyt, valehdellut, manipuloinut sekä käyttänyt laillisia ja laittomia päihteitä. Olen ollut maksullisen naisen kanssa, katsonut pornoa sekä toteuttanut ja etsinyt seksuaalisuuttani useilla eri tavoilla. Rikon luultavasti joka päivä jotain lakia ja olen tehnyt valtavasti muitakin asioita joita me yhteiskuntana usein arvostelemme ja paheksumme toisissa, mutta joita emme uskalla katsoa itsessämme. En yritä esittää mitään muuta kuin olen, koska nuo kaikki kokemukset elämässäni ovat opettaneet minulle valtavasti sekä johdattaneet minut tähän hetkeen, jonka takia olen niistä jokaisesta kiitollinen. 

 

Kun syvällisesti sisäistin sen tosiasian että Suomen valtio on rekisteröity yritys, joka eri yritysten kautta järjestelmällisesti kiertää itse veroja ja auttaa myös muita yrityksiä sekä rikkaita yksityishenkilöitä tekemään samaa, tein tietoisen valinnan lopettaa elämästä rikollisen valtion lakien mukaan. Sitouduin vuosia sitten siihen, että teen kaikkeni tullakseni parhaaksi mahdolliseksi versioksi itsestäni. Päätin alkaa oppia elämään rakkaudesta käsin, auttaen ihmisiä aina parhaan kykyni ja mahdollisuuksien mukaan, kunnioittaen jokaista ihmistä sekä tilannetta. En koe että tarvitsen lakeja tähän. Vaalilupaukset ja sloganit ovat mielestäni lähinnä vanhentunut, erittäin huono vitsi, kuten opiskelijat, vanhukset ja muut pienituloiset ovat kerta toisensa jälkeen havainneet, joten siihen en alistu. Ainoa asia jonka voin luvata itselleni ja jokaiselle on se, että tuota työtä itseni kanssa en lopeta koskaan. 

 

Kunnioitan jokaisen oikeutta ajatella minusta tai motiiveistani aivan kuten kukin haluaa, mutta toisten ihmisten mielipiteet, näkemykset tai pelot eivät enää estä minua tekemästä sitä minkä tiedän sydämessäni oikeaksi. Tulen jatkamaan työtäni läpinäkyvän ja rakkaudesta kumpuavan yhteiskunnan eteen niin kauan kun tarve vaatii ja minussa henki pihisee, eikä työni pääty presidentinvaaleihin. Se saanko rinnalleni yhden vai miljoona ihmistä ei muuta asiaa suuntaan tai toiseen, mutta olen uskomattoman kiitollinen jokaisesta sielusta joka seisoo rinnallani tässä muutoksessa. 

 

Se että allekirjoitat kannattajakortin ei tarkoita että sinun tulee äänestää minua itse vaaleissa. Haluan että jokainen ihminen äänestää juuri sitä ehdokasta joka parhaiten heijastaa hänen omia näkemyksiään, tai jättää äänestämättä kokonaan jos näin parhaaksi kokee. Mutta jos ajatukseni resonoivat ja koet että ääneni heijastaa myös sinun ääntäsi, pyydän että autat minua saamaan yhteisen äänemme kuuluviin ja autat minua kohtaamaan ne ihmiset sekä tahot joilta haluan rehellisiä vastauksia suoriin kysymyksiin.

Lue täältä miten tukea